”Vartti Sarmitunturin erämaassa”

 

image-1

Sain viime viikolla mieluisan tervehdyksen ”kotinurkilta”.

Veljeni oli tutun reissukaverinsa kanssa, mitä ilmeisimmin vuodenvaihteen Mustolan-vierailun innoittamana, päättänyt palata inarilaisiin tumturimaisemiin.

image-2

 

Kuvat on kuulemma oikeasti otettu 15 minuutin aikana Akalauttapään rinteeltä Sarmitunturin erämaa-alueen keskiosissa.

image-3

Ruska näyttää olevan parhaimmillaan, eikä mitään näytä kuvista puuttuvan. Revontuliakin kehuivat nähneensä, tähdenlennoilla ja täysikuulla täydennettynä.

image-4

Keväällä kävelimme matkakumppanin kanssa samoissa maisemissa, mutta vain erämaa-alueen reunoja hipoen. Siitä on aikaa alle puoli vuotta, mutta tuntuu, että tähän väliin mahtuu taas ikuisuus. Ja toisaalta; vasta hetki sittenhän me nautimme Nellimin rauhasta ja hiljaisuudesta.

Ironista kyllä, asuin talven ja kevään Nellimissä ja olen vieraillut Mustolassa myös marraskuussa, mutta ruska-aikaan en ole sinne osunut. Muualle Lappiin kyllä. No, sekin ehkä vielä joskus korjataan ….

image

 

Mainokset

Tutulla tiellä

Juuri kun suunnittelin laittavani blogimme kannet lopullisesti kiinni, tämän sunnuntain Hesari suorastaan ”pakotti” lisäämään vielä tämän linkin tänne!

Parinsadan asukkaan saamelaiskylä saa kymmenen miljoonan pikitien
http://www.hs.fi/sunnuntai/a1466132792732?jako=b3101562b2ae30382f0a17149bc305e8

Tutulla tiellä.

Ja vielä pieni pätkä vanhaa Petsamontietä. Näitä pätkiä, jotka eivät ole jääneet Nellimintien alle, löytyy lähinnä vaarojen vierustoilta. Kesti aikansa ennenkuin mekään niitä löysimme – eikä niitä lumen alta helposti hoksannutkaan.

Yhtä kaikki; nellimiläiset sekä muut tietä käyttävät ovat asfalttitiensä ansainneet. Sitä odotellessa!

Päätössanat

Matkakumppanin edellisen päivityksen viisaisiin sanoihin ei ole juurikaan lisättävää. Vuorotteluvapaani on ohitse ja olen palannut takaisin töihin. Täällä on kesä ja talvinen seikkailumme – se oli myös seikkailu itseemme – on enää muisto vaan. Tosin muisto, joka ei varmasti koskaan unohdu. Palaan pohjoiseen muistoissani, unissani ja ajatuksissani vielä usein.

Huomaan myös toistuvasti, että TV:n säätiedotuksia seuratessani katseeni hakeutuu vaistomaisesti tiettyyn kohtaan Suomi-neidon pään itäosassa. Loveen, jossa Paatsjoen kohdalla näyttää pala puuttuvan. Pala minustakin taisi jäädä sinne samoille kulmille.

Elämä on asettumassa omiin uomiinsa, osittain uusiinkin. Puolen vuoden seikkailu, auringon laskusta sen nousuun ja lopulta laskemattomuuteen, johon myös yhteisasuminen sisältyi, on päättynyt ja olemme palanneet omiin koteihimme. Matkakumppani ajelee sinisellä autollaan punaiseen taloonsa, minä tahollani punaisella autolla siniseen talooni, mutta olemme edelleen puheväleissä (sisäpiirivitsi!), joten yhteisten seikkailujen ja retkien on tarkoitus jatkua…

Päätän kuitenkin blogimme tähän – tämä oli ennen kaikkea meidän matkakertomuksemme, jonka oli alunperin tarkoitus olla vain kaikkein läheisimpien, lähinnä lastemme luettavana, vaan kuinkas sitten kävikään… Blogimme lukijoineen paisui kuin pullataikina ja reippaasti ylikin. Saimme paljon kivoja kommentteja ja hauskaa palautetta, myös pohjoisessa asuvilta ihmisiltä. Kiitos teille kaikki kävijämme, lukijamme ja kommentoijamme. Oli hienoa tehdä tätä matkaa kanssanne!

Ei ole tarkoitus pitää gaalapuhetta Amerikan malliin, mutta vielä kerran kiitos luottamuksesta Mustolan upealle isäntäväelle.

Esikoiselleni myös iso kiitos, kun tuuppasit ja autoit minut tässä blogissa alkuun – omin voimin en varmaan olisi liikkeelle päässyt, vaikkei se sitten niin hankalaa ollutkaan. No, joskus jokunen kuva karkasi jonnekin pilvipalveluiden takaiseen avaruuteen tai ties minne, mutta enimmäkseen kaikki sujui niinkuin pitikin.

Ja tietysti lämmin kiitos matkakumppanilleni – taisimme tarvita toisiamme tämän projektin toteuttamiseksi ja onnistumiseksi.

Jos jotain ajankohtaista, aiheeseen  liittyvää nousee esiin, saatan vielä tehdä jonkun päivityksen. Muussa tapauksessa: kiitti & heippa! 🙂

Lopuksi vielä jokunen linkki rakkaan kesämaisemani kera:

http://jmkworks.fi/Mustola/

http://www.tomaswhitehouse.com/

http://www.tomaswhitehouse.com/for-marja-markku/

https://julkaisut.metsa.fi/assets/pdf/lp/Asarja/a186.pdf

image2 (1).jpg

Jäähyväiset / Farväl / Conclusion

Puolen vuoden seikkailumme Lapissa on nyt takana. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että olemme Marjan kansaa voineet elää tällaisen jakson elämässämme. Suunnittelimme kaamos-yötön yö -projektiamme 3 vuotta, enkä voisi kuvitella vaihtavani kokemaamme mihinkään muuhun elämässäni. Kaikkien hienojen kokemusten, luonnon ihmeiden, hiljaisuuden ja uusien elämysten jälkeen, päällimmäiseksi tunteeksi nousee kuitenkin kokemus elämän sattumanvaraisuudesta.

Kun suunnittelimme matkaamme, kuvittelimme ja oletimme ajankäytöltämme yhtä sun toista. Paljon toteutuikin, mutta sen lisäksi elämässämme tapahtui epätavallisen paljon asioita, joita kukaan ei voinut ennakoida. Ehkäpä asian voisi rinnastaa näin:
Muistan teini-ikäisenä tehneeni suunnitelmia, jolloin ajattelin sitten aikuisena tehdä niin ja näin. Kyllähän minä niin ja näin olen tehnytkin, mutten ikinä voinut arvata päätyväni elämässä tänne missä nyt olen.
Sattumanvaraisuutta ei voi purkaa pois elämästä; se on sen perusominaisuus. Katsokaa vaikka hiukkasfysiikkaa!!!!

Itselleni Lapissa vietetty talvi ja kevät ovat ennen kaikkea olleet hieno tapa siirtyä elämänvaiheesta toiseen. Jokin kohta elämänjanossani on nyt sammutettu. Buddhalainen saattaisi ajatella kärsimyksen vähentyneen. Itselleni episodi on ollut epikurolaisen nautinnollinen; Epikuros tunnetaan parhaiten siitä, että hän kehotti ihmisiä tavoittelemaan nautintoja ja hemmottelua tuntematta syyllisyyttä, ja piti sellaista käytöstä moraalisesti hyvänä. Hän ei kuitenkaan suosinut liioitteluja, vaan sanoi, että suurin nautinto on kivun puuttuminen. Kaikki muut nautinnot ovat yksinkertaisesti sen muunnelmia. Näihin yli 2000 vuotta vanhoihin epikurolaisiin mietteisiin päätän omalta osalta blogimme.

Kiitän vielä kerran lämpimästi isäntäväkeämme Karia ja Tiinaa ja toivon, että moni muukin saa vielä Mustolassa rauhoittua. Kiitän myös parasta kuviteltavissa olevaa matkakumppaniani Marjaa, joka on ollut avainroolissa matkamme onnistumisessa. Kaltaiseni kulkukauppias ei ikinä olisi voinut tulla osalliseksi puolen vuoden oleskelusta Lapissa ilman hänenlaistaan luotettua ystävää!

I samma väva tackar jag även alla mina svenska vänner, som har läst vår blogg under vintertiden! Förhoppningsvis har Google translator kunnat förmedla en del av det vi ha erfarit.

Many thanks to our English speaking friends as well! Although Finnish is slightly more difficult to understand than Hebrew or Chinese, you have read our blog almost every day.

Jokseenkin 1/2 vuotta keittiön ikkunasta

Alla olevan kuvan kuuluisi ajallisesti olla toiseksi viimeisenä, mutta ei liene epäilystä, miksi suurempi versio.

WP_007390

Nyt katson keittiöstäni vähän toisenlaista maisemaa. Kun avaan ikkunan tai astun ulos, niin kuohuvan kosken sijaan kuuluukin vain liikennemelua.  Tässä melua aiheuttavat niin autot, junat kuin lentokoneetkin. Hiljaisten kuukausien jälkeen  huomaan olevani entistäkin tietoisempi tästä taustakohinasta, jolle jatkuvasti altistumme. Se ei voi tehdä hyvää kenellekään. Hetkeksi pysähtyminen, hiljaisuuden kuuntelu ja kiireettömyydestä nauttiminen tuntuvat jo nyt ylellisyyksiltä, joista olisi voinut ammentaa vieläkin enemmän.

Itse maisemassa ei ole valittamista.

Etelässä saa kesällä sinisiäkin sävyjä kuviin – pohjoisessa se ei nyt vähään aikaan onnistu. 🙂 🙂

Kotimatkalla

 

Viime torstaina paketoimme lopullisesti talvikotimme ja lähdimme paluumatkalle. Aurinko paistoi, kun jätimme Ivalon taaksemme ja suuntasimme auton keulan kohti etelää. Oli vähän epätodellinen olo.

Kevät on edennyt jo pitkälle pohjoisessakin, mutta lunta oli vielä vähän Kaunispäällä, Saariselällä, Vuotson kylässä ja Luostolla. Maisema tosin muuttui kaiken aikaa vihreämmäksi ja vihreämmäksi, mitä etelämmäksi ajoimme.

Poikkesimme paluumatkalla Rovaniemellä ystävällistä isäntäpariskuntaamme kiittämässä ja tervehtimässä. Herkullisen päivällisenkin jälkiruokineen söimme siellä. Jatkoimme Rovaniemeltä vielä yöksi Kuusamoon. Kylpylähotellin uima-allasosasto oli vuosihuollon takia suljettuna ja talossa oli tavallistakin hiljaisempaa. Se sopi meille.

Perjantaina ajoimme Kuusamosta Nurmekseen. Lunta oli myös Rukan ja Vuokatin rinteillä, mutta on sitä niille pitkin talvea tykitettykin.

Pysähdyimme myös hetkeksi Suomussalmella pellon varrella Reijo Kelan Hiljaisen Kansan ääreen. Valtatie 5:n varrella, Suomussalmen ja Kuusamon välillä, on puhutteleva tilataideteos. On jotenkin koskettavaa, kun mykkä lähes 1000 ihmishahmon turvepäinen joukko sukeltaa äkkiä esille tienvarsipellolta. Ei ihme, että teoksesta on muodostunut Korpi-Kainuun symboli.

Suomussalmella näimme tämän matkan viimeiset porotkin. Yöksi päädyimme Bomban karjalaiskylään Nurmekseen. Karjalaiskylän keskus ja keskeisin nähtävyys on Bomban talo, jossa voi tutustua karjalaiseen rakennusperinteeseen ja nauttia Bomban ravintolassa karjalaisista herkuista. Bomban talon ympärillä on karjalainen kylä sekä muita hirsirakennuksia, kuten ortodoksinen tšasouna sodanaikaisinen muistomerkkeineen.

Söimme Bombassa hyvin ja ihailimme vielä illalla täysin tyyntä Pielistä.

Matka jatkui taas… Teimme tietoisesti ja hosumatta maltillisen paluun. Kiersimme vielä Pielisenkin itä kautta, joten ei ihme,että matkamittarin lukemat näyttivät paluumatkallemme mittaa 1553 km, kun lopulta lauantai-iltana saavuimme Espooseen. Edelleen oli jotenkin epätodellinen olo.

Etelässä oli jo täysi kesä. Kaksi hännänheiluttajaa oli meitä vastassa, joten matkakumppani pääsi välittömästi kanssani jo kovasti kaipaamansa koiranulkoilutuksen pariin.

Yöksi tuli pimeää. Aamulla heräsin omassa sängyssäni, enkä hetkeen tiennyt, missä olin. Kotona.

Metsä tulvii

Tuijoteltuamme kuukausitolkulla lumista maisemaa ympärillämme, tuntui lähes epätodelliselta kun se yhtäkkiä pääsiäisena rupesi sulamaan edessämme. Talven lumous haihtui ja kevät eteni silmissä. Tässä päivänä muutamana lähdimme sitten kävelemään lumen alta paljastuneeseen metsään ja havaitsimme sen tulvivan. Lähellämme sijaitsevan Mannerkosken kohina kuuluu kilometritolkulla ympäristöön ja vedet ovat levinneet laajalle alueelle joenuomasta. Vilkaisu läheisille tuntureille kertoo, että vedet eivät vielä vähään aikaan lopu, sillä ylärinteissä on vielä runsaasti valkoisia laikkuja. Annetaan kuvien puhua puolestaan…